HBOHBO ilmoitti eilen tuovansa televisiopalvelunsa Suomeen, mutta mitään muuta tietoa palvelusta ei kerrottu. Nyt HBO Nordicin hallituksen jäsen Juha-Pekka Louhelainen on kertonut lisätietoja palvelusta Digitodaylle.

Louhelaisen mukaan HBO Nordic aikoo tarjota ohjelmiaan Suomeen aluksi nettipalvelun kautta ja palvelua voidan käyttää monilla eri laitteilla. HBO:n palvelun kaikki ohjelmat ovat laadultaan teräväpiirtotasoista. HBO Nordic tulee jakamaan ohjelmiaan tulevaisuudessa myös muiden kanavien kautta, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi HBO:n omia maksukanavia.

HBO:n palvelun hinta, sisältö ja muut yksityiskohdat tarkentuvat elokuun 30. päivä Tukholmassa pidettävässä tiedotustilaisuudessa. Louhelainen kuitenkin vihjaa jo nyt, että HBO:n ohjelmia voisi ostaa myös yksittäin. Vielä ei ole kuitenkaan tietoa tuleeko HBO tarjoamaan kaikki ohjelmansa katsottavaksi kuukausimaksulla vai voiko ohjelmia ostaa tai vuokrata pelkästään yksittäin.

”Tähän suuntaan on menossa koko tv-toiminta. Enää ei riitä, että näytetään jotain tv-sarjaa, koska siitäkin halutaan katsoa joku tietty jakso. Tv-yhtiöiden täytyy taipua näihin kuluttajien tarpeisiin. Meidän mielestämme palvelulle, jossa maksetaan vain siitä mitä on valmis katsomaan, on merkittävää kysyntää”, sanoo Louhelainen.

HBO:n palvelua tullaan tarjoamaan Suomessa UrhoTV:n verkkojulkaisualustaa käyttäen.

”Urho Playn tekninen alusta on aika monipuolinen ja kansainvälisesti kiinnostava. Urhon palvelun asiakashoito ja muut toiminnot ovat olleet merkittävä syy siihen, että HBO halusi lähteä kehittämään tällaista palvelua Pohjoismaihin”, kertoo Louhelainen.

HBO:n lisäksi myös Netflix on ilmoittanut tulevansa Suomeen tämän vuoden aikana.