PiratismiTaloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan elokuvia, musiikkia tai tietokonepelejä laittomasti lataavien suomalaisten kotitalouksien määrä on tippunut puoleen verrattuna viime vuoteen. Vain kuusi prosenttia vastaajista tunnusti ladanneensa itse tai tietävänsä perheenjäsenen ladanneen laittomia sisältöjä kuluneen vuoden aikana.

Tämän vuoden tulos on alhaisin tutkimuksen kymmenvuotisen historian aikana ja viimeiset neljä vuotta laittomien lataajien osuus on ollut 12-15 prosenttia. Tutkimuksen nuorin ikäluokka, 15-25 vuotiaiden kohderyhmä, latailee edelleen eniten laittomia sisältöjä. Samainen ryhmä on kuitenkin vähentänyt latailuaan kaikkein eniten, 29 prosentista 12 prosenttiin.

Laittoman latailun lisäksi myös laittomien suoratoistopalveluiden käyttö on vähentynyt 11 prosenttiin viime vuoden 14 prosentista. Vain yksi prosentti tutkimukseen osallistuneista tunnusti jakaneensa itse musiikkia tai elokuvia laittomasti internetissä. Saattaa kuitenkin olla, ettei monikaan torrentteja lataillut tiedä torrenttisovellusten ylseensä jakavan latailuita automaattisesti eteenpäin muille käyttäjille.

Tutkimuksen kohderyhmänä oli 1018 Manner-Suomessa asuvaa 15-79 -vuotiasta henkilöä.