Valtioneuvosto on julistanut luonnoksen verkkotoimiluvasta lähes valtakunnalliseen UHF-alueen H-kanavanippuun. Uuden kanavanipun väestönpeitto tulee olemaan 64,4 prosenttia ja sen taajuudeksi tulee 470 – 790 MHz.
Uuden kanavanipun lähetyksissä tulee käyttää MPEG-4 -pakkaustekniikkaa sekä DVB-T2 -jakelutekniikkaa ja toimiluvan haltijan on aloitettava lähetykset viimeistään 1.4.2012. Verkkotoimilupa on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.
Tällä hetkellä antenniverkossa on käytössä tai toimintansa aloittamassa jo kymmenen kanavanippua. Kanavanippujen A, B, C ja E verkkotoimiluvat ovat Digitan hallinnassa. Kanavanippu D on tarkoitettu mobiilisisällölle ja sen jakelutekniikaksi päätettiin viime syksynä valita DVB-T2 aiemmin käytössä olleen DVB-H:n tilalle.
Anvialla on verkkotoimiluvat UHF-alueen kanavanippuihin F ja G, mutta läheskään kaikki näiden kanavanippujen kanavat eivät ole vielä aloittaneet lähetyksiä. DNA:lla on verkkotoimiluvat kanavanippuihin VHF A, VHF B ja VHF C.
Ylen rahoituksen käsittely on viivästyttänyt joidenkin kanavanippujen ohjelmistolupien valintaa, jonka vuoksi joidenkin kanavanippujen täysi kapasiteetti ei ole vielä käytössä.