DigitaValtioneuvosto päätti antaa uusien F- ja HD3-kanavanippujen toimiluvat Anvialle, joka ei ollut mieluinen päätös Digitalle. HD3-kanavanippu on varattu kokonaan teräväpiirtolähetyksille ja F-kanavanipussa voidaan lähettää HD-lähetysten lisäksi myös standardilähetyksiä.

”Olemme pettyneitä tehtyihin päätöksiin. Digitalla on kymmenien vuosien kokemus suomalaisista televisio- ja radioverkoista ja digitaalisen television jakeluverkkoakin olemme rakentaneet ja luotettavasti operoineet toistakymmentä vuotta. Nykyinen televisioverkko kattaa 99,98 % Suomen väestöstä, mikä on vaatinut Digitalta merkittäviä investointeja antenni-tv-jakeluun. Olemme pitkäjänteisesti valmistautuneet aloittamaan myös teräväpiirtolähetykset. Digita on ollut keskeinen eurooppalainen toimija uuden lähetystekniikan määrittelyssä ja valmisteluvaiheessa, ja nyt tämä osaaminen ei saanut riittävästi painoarvoa valtioneuvoston päätöksissä”, sanoo Digitan liiketoimintajohtaja Jaakko Harno.

Digita kuitenkin onnittelee Anviaa ja toivoo voivansa tehdä yhteistyötä sen kanssa.