IkeaIkea tuo myyntiin televisiotason, johon on yhdistetty kiinteästi älytelevisio, blu-ray -soitin ja kaiuttimet. Uppleva-televisiotason mukana tuleva televisio on pienimmillään 24-tuumainen ja suurin valittavissa oleva televisio on kooltaan 46-tuumainen.

Lamgattomasti internetiin liitettävän television lisäksi televisiotason sisältä löytyy blu-ray -soitin, josta on näkyvissä vain etulevy. Äänipuolen hoitaa kaksi piilotettua kaiutinta sekä langattomasti järjestelmään yhditettävä subwoover. Koko järjestelmää ohjataan yhdellä kaukosäätimellä ja kaikki kaapelit on piilotettu televisiotason kätköihin.

Ikea kertoo tehneensä yhteistyötä TCL-yhtön kanssa, jonka Ikea kertoo olevan yksi maailman johtavista televisioiden sekä DVD- ja Blu-ray -soitinten valmistaja. Hong Kongin pörssiin listautunut TCL kertoo nettisivuillaan myyneensä vuonna 2008 15 miljoonaa televisiota ja 14 miljoonaa matkapuhelinta.

Alla on Ikean televisiotason esittelyvideo.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=0Nm7-EuctOs&w=450&h=259&rel=0]