IltapuluIltapulu on suositun Telkku.comin perustaja Anssi Kivirannan uusi TV-opas. Palvelusta löytyy helposti yhdeltä sivulta kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot. Uusi palvelu aikoo erottua muista TV-oppaista helppokäyttöisyydellä sekä ohjelmien lisätiedoilla.

Iltapulusta löytyykin ohjelmatietojen lisäksi linkki elokuvien Internet Movie Databasen (IMDb) sivulle sekä IMDb:n arvosana. Iltapulua on myös mahdollista muokata esimerkiksi poistamalla tai lisäämällä kanavia omien mieltymysten mukaan.

“Suomessa on nykyään lukuisia laadukkaita ja kaikille ilmaisia televisiokanavia. Monelle suurin osa on jäänyt täysin huomaamatta, koska ne eivät ole mukana televisio-oppaiden etusivuilla”, kertoo Kiviranta Viihdelehti Staralle.