JääkiekkoVain 12 jääkiekon MM-ottelua näytetään ilmaisilla kanavilla ja loppuja 52 ottelua voi seurata maksukanavien kautta. Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n pääsponsorina toimiva Skoda näyttää kisojen kaikki ottelut internetissä YouTube-kanavalla, mutta lähetykset eivät kuitenkaan näy Suomesta käsin ilman muutamaa pikkukikkaa.

Kaikki ottelut voi katsoa laillisesti YouTuben kautta esimerkiksi käyttämällä Firefox-selainta sekä YouTube Unblocker -lisäosaa tai käyttämällä jotain ulkomaista välityspalvelinta, joita löytyy esimerkiksi tältä listalta. Yle kertoo uutisessaan, että Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) mukaan YouTuben maarajoituksia kiertävä katsoja ei riko lakia.

”Jollei YouTube korjaa tilannetta rakentamalla parempaa maablokkausta, niin käytännössä puuttuminen on erittäin hankalaa”, sanoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

MTV Median internet- ja kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jorma Härkösen arvion mukaan jopa tuhannet ihmiset seuraavat jääkiekon MM-kisojen otteluita ilmaiseksi YouTubesta.

”Itse pidän toimintaa varastamisena. Olemme maksaneet lähetysoikeuksista korkean hinnan, eikä kisoja ole tarkoitus ilmaiseksi jaella”, sanoo Härkönen.

”Tämä ilmiö tulee yleistymään maan tavaksi eli ihmiset oppivat tämän tekniikan ja huomaavat kuinka helppoa se on. Niin kauan kuin Kansainvälinen jääkiekkoliitto pitää materiaalin saatavilla netin kautta, niin ihmiset tulevat pääsemään siihen käsiksi”, kertoo Electronic Frontier Finlandin varapuheenjohtaja Ville Oksanen.

Maarajoitusten kiertämisen vuoksi YouTubessa esitettävät pelit ovat tästä lähtien kuitenki viivästetty 30 minuuttia. Puolen tunnin viivästyksen toivotaan vähentävän maarajoitusten kiertämistä ja tuovan enemmän katsojia maksullisille kanaville.