LGLG:n varapääjohtajan Jung Hon mukaan LG aikoo tulla johtavaksi OLED-televisioiden valmistajaksi. Yhtiö aikoo aloittaa suurten OLED-näyttöjen massavalmistuksen uudella tuotantolinjalla vuoden 2013 loppuun mennessä.

LG on jo aiemmin ilmoittanut tuovansa 31-tuumaisen OLED-television myyntiin tänä vuonna Yhdysvalloissa sekä Euroopassa ja ensi vuonna yhtiö aikoo esitellä 55-tuumaisen prototyypin.

OLED-näytöissä ei tarvita taustavalaistusta, sillä sen pikselit valaisevat itse itsensä. Erillisen taustavalaistuksen puuttuminen parantaa kontrastia ja värintoistoa. OLED-televisioista voidaan tehdä myös erittäin ohuita ja niiden energiankulutus on pienempi verrattuna LCD-televisioihin.

LG:n 3D-OLED-näytöt eivät ole paksuudella pilattu, kuten allaoleva CES 2011 -messuilla kuvattu video osoittaa.