MaxivisionIPTV-palvelut voivat tarjota joitain parempia ominaisuuksia verrattuna antenni- tai kaapeliverkon digibokseihin. Samalla television katselu voi kuitenkin alkaa tökkimään nettiyhteyden tai palveluntarjoajan ongelmien vuoksi.

Maxivision Viihteessäkin on monia hyviä ominaisuuksia, esimerkiksi automaattinen tallennus hakusanoilla ja vaikka kymmenen kanavan yhtäaikainen tallennus. Toisaalta Maxivisionin kuva pätkii silloin tällöin ja näitä ilmoituksia voi lukea säännöllisen epäsäännöllisesti Maxivisionin Facebook-seinältä.

Olen seurannut Maxivisionille tehtyjä pätkimisilmoituksia aika aktiivisesti ja ainakin omasta mielestäni pätkimisestä raportoidaan useimmiten suosittujen ohjelmien aikana. Tämä viittaisi siihen, että Maxivisionin kaista tai palvelintehot eivät aina riitä takaamaan pätkimätöntä kuvaa kaikille käyttäjille. Jääkiekon MM-finaalikin jäi katsomatta ainakin parin ilmoituksen mukaan joiltain käyttäjiltä pätkimisen vuoksi.

Joidenkin raporttien mukaan aiemmin pätkimättömät kanavat ovat alkaneet pätkiä jääkiekon MM-kisojen alun jälkeen ja joissain uusissa ilmoituksissa pätkimistä on tapahtunut vaikka Maxivision on pakotettu käyttämään huonoa 2Mbps-laatua. Pätkimisestä kärsiviä käyttäjiä ei paljon lophduta Maxivision Viihteen vastaukset, jotka ovat esimerkiksi tällaisia: ”Itse katson samaa peliä, täysin virheettömällä kuvalla”.

Itse en ole kuitenkaan jaksanut enää aikoihin raportoida pätkimisistä, sillä Maxivisionin vakiovastaus on aina ollut samanlainen. Maxivision vastaa yleensä pätkimisilmoituksiin, ettei kuva pätki heillä ja he pyytävät käynnistämään laitteet uudelleen. Uudelleenkäynnistys auttaa silloin tällöin, muttei läheskään aina.

Kysyin Maxivisionilta 15.5. onko heillä suunnitelmia parantaa palveluaan ja he vastasivat, että suunnitelmia on, mutta aikataulu on vielä auki. ”On suunnitelmia. Lähetystekniikkaan tehdään suuria muutoksia. Mutta niiden aikataulu ei ole meillä tiedossa”, vastasi Maxivision Viihde.