MaxivisionMaxivision teki palvelua heikentäneitä muutoksia 1.12.2014 ja siitä lähtien esimerkiksi HD-kanavia ei ole voinut enää tallentaa. Maxivisionin sivuilla kuitenkin kerrotaan edelleen: ”Tallenna täyttä HD-laatuista kuvaa. On se kiva nähdä tennispallo terävästi, vaikka matsia et livenä ehtinytkään nähdä”. Myös palvelun etusivulla olevassa ”kätevät tallennustoiminnot” kuvassa viitataan HD-tekstillä siihen, että HD-kanavia pystyisi tallentamaan.

Maxivisionin sivuilla kerrotaan myös palvelussa olevan ”rajaton tallennustila ohjelmatallennuksia varten”, mikä ei myöskään pidä paikkaansa. Tallennustilaa voi ostaa palveluun 100 tunnin paketteina, eikä rajatonta tallennustilaa voi edes ostaa.

Maxivision kertoo myös ”aloita jo alkaneen ohjelman tallennus ja katselu alusta niin kauan kuin ohjelman on vielä menossa”. Myöskään tämä ominaisuus ei ole toiminut joulukuun alusta lähtien. Ominaisuus on Maxivisionin mukaan tulossa takaisin, mutta varmaa tietoa aikataulusta ei ole.

Maxivisionin käyttäjät ovat lähettäneet paljon palautetta ja kysymyksiä Maxivisionin Facebooksivulle liittyen muun muassa palvelun vikoihin. Maivision on vastaillut Facebook-sivullaan kysymyksiin, vaikkakin vain harvoin ja vain harvoihin kysymyksiin. Nyt Maxivision ilmoitti käyttäjilleen, ettei se enää ylläpidä asiakaspalvelua Facebook-sivujensa kautta.

Voikohan Maxivision ja sen asiakaspalvelu muuttua tästä enää yhtään huonommaksi?