PiratismiElokuvien ja sarjojen lataus omalle koneelle on helppoa netin kautta. Monet torrenttien latausohjelmat jakavat tiedostoja samalla eteenpäin muille käyttäjille ja tämä on Suomen lain mukaan laitonta. Jotkin yritykset valvovatkin jaettavia tiedostoja ja lähettävät jakajille tekijänoikeuskirjeitä.

Näissä kirjeissä elokuvien ja sarjojen lataajilta vaaditaan satojen eurojen korvauksia ja jos niitä ei maksa voi päätyä oikeuteen ja joutua maksamaan jopa kymmenien tuhansien kulut. Eräässä tapauksessa maksettavaa tuli yli 30 000 euroa ja toisessa 12 000 euroa. Toisaalta välillä myös piratismikirjeiden lähettäjät joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikulut, kuten kävi esimerkiksi tässä ja tässä tapauksessa.

Piratismikirjeitä lähetetään tiedostojen jakajien käyttämän nettiliittymän omistajalle, sillä kirjeiden lähettäjät pyytävät markkinaoikeudelta luvan hankkia nettiliittymän omistajan osoitetiedot operaattoreilta. Esimerkiksi Telia (entinen Sonera) on kertonut joutuneensa antamaan viime vuonna Suomessa 37 000 asiakkaan tiedot piratismikirjeiden lähettäjille. Myös Elisa, DNA ja muut operaattorit joutuvat antamaan osoitetiedot kirjeiden lähettäjille.

Omien latailuiden ja siten myös tiedostojen jakamisen eteenpäin voi piilottaa käyttämällä esimerkiksi VPN:ää. Tällöin tiedostojen jakoja seuraavat yritykset eivät saa selville käyttäjän omaa ip-osoitetta, eivätkä voi siten lähettää karhukirjeitä oikeaan osoitteeseen. Myös Popcorn Timen käyttäjät voivat saada karhukirjeitä, sillä sovellus jakaa katsottavaa ohjelmaa taustalla myös muille käyttäjille. Joistain Popcorn Time -versioista löytyy sisäänrakennettu VPN, jota käyttämällä voi piiloutua kirjeiden lähettäjiltä. Karhukirjeitä voi vältellä myös katsomalla elokuvat ja sarjat streamingpalveluiden kautta.