JääkiekkoJääkiekon MM-kilpailut alkavat perjantaina 6.5. Kisoissa pelataan yhteensä 64 ottelua, joista Suomen pelit, puolivälieräottelu, välierät, pronssiottelu sekä finaali nähdään ilmaiseksi MTV3-kanavalla. Muut ottelut esitetään maksukanavilla.

Maksukanavien lisäksi kaikki ottelut ovat nähtävissä ilmaiseksi netin kautta esimerkiksi Kansainvälisen Jääkiekkoliiton YouTube-kanavalla. Ikävä kyllä netin kautta virallisesti ja laillisesti otteluita esittävät palvelut on useimmiten geoblokattu, jotta niitä ei katsottaisi esimerkiksi Suomesta.

Geoblokkauksen ohittaminen onnistuu kuitenkin helposti niin, että palvelu luuleekin käyttäjän olevan esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Ranskassa. Geoblokkauksen ohitus onnistuu esimerkiksi Opera-selaimen uudella VPN-asetuksella (joka on tosin tällä hetkellä saatavilla vain Opera developer -versiossa). Geoblokkauksen kiertämiseksi löytyy myös monia selainlisäosia, esimerkiksi GeoProxy-lisäosa Google Chromelle.

Geoblokkauksen kiertäminen onnistuu myös monien VPN ja SmartDNS -palveluiden avulla. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) on kertonut ettei geoblokkauksen kiertävä katsoja riko lakia.

Alla on lista palveluista, joita käyttämällä voidaan ilmeisesti katsella Jääkiekon MM-kisojen otteluita. Vielä ei ole tiedossa toimivatko kaikki nämä palvelut ja ovatko ne ilmaisia.

Palvelu Osoite Missä maissa toimii
IIHF YouTube kanava https://www.youtube.com/user/icehockey ainakin Australia ja Uusi-Seelanti
NBC Sports Live Extra http://stream.nbcsports.com/liveextra/ USA
Canal+ http://www.canalplus.fr/ Ranska
Premier Sports http://www.premierplayer.tv/ Iso-Britannia (UK)
TSN http://www.rds.ca/tele/en-direct/videotheque Kanada
Ceske Televize http://www.ceskatelevize.cz/mshokej/zive-vysilani/ct4/ Tšekki
TV 4 http://www.tv4play.se/program/hockey-vm?video_id=2360649 Ruotsi
XSport http://xsport.ua/online/ Ukraina
RTVS http://www.rtvs.sk/televizia/live-2 Slovakia