TVTietoturvayhtiö Mocana on tutkinut yhden suosituimman televisiovalmistajan internetiin yhdistettäviä televisioita tietoturvauhkien varalta. Tutkimuksen mukaan haittaohjelmien tekijät voivat saada television internet-toiminnot kokonaan haltuunsa ja urkkia tällä tavoin muun muassa luottokorttinumeroita tai käyttäjän nettiliikennettä.

Mocanan tutkimus ei paljasta, minkä valmistajan laitteista ongelmat löytyivät. Valmistajan nimi aiotaan kuitenkin julkistaa, kunhan ongelmat on korjattu. Mocanan tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että vastaavia ongelmia on myös muiden valmistajien laitteissa.

Ongelma koskettaa monia kuluttajia, sillä DisplaySearch-tutkimusyhtiö arvioi hiljattain nettiin kytkettyjen televisioiden myyntimäärän olevan tänä vuonna 40 miljoonaa kappaletta.