DigiTVTelevision katselu netin kautta lisääntyi viime vuonna Suomessa jopa 50 prosenttia. Uusimman tutkimuksen mukaan jopa 83 prosenttia suomalaisista on käyttänyt Yle Areenaa viimeisen puolen vuoden aikana. Katsomoa on käyttänyt 59 prosenttia ja Ruutua 44 prosenttia tutkimukseen osallistuneista.

Nettipalveluiden käyttö alkaa olla jo merittävän suurta, sillä suosituimmat MTV:n ohjelmat keräävät jo neljäsosan katsojista netin kautta.

Maksullisista palveluista Netflixiä on käyttänyt viimeisen puolen vuoden aikana 30 prosenttia tutkimukseen osallistuneista, Viaplaytä 9 prosenttia ja HBO Nrdicia 5 prosenttia. Netflixin, Viaplayn ja HBO Nordicin alhaisempia lukuja saattaa selittää se, että tutkimukseen osallistuneista 41 prosenttia oli yli 55 vuotiaita ja vain 27 prosenttia oli 18-34 vuotiaita.

Tutkimuksen mukaan kansainvälisten nettipalveluiden käyttö on laskenut hieman viime aikoina.