SpotifySoneran KotiTV-asiakkaat pääsevät käyttämään Spotifyä myös television kautta. Palvelun käyttö vaatii kuitenkin maksullisen Spotify Premium -tilin käyttöä. ”Me uskomme, että kotona on hyvä olla ja kiva viihtyä. Yhteistyö Spotifyn kanssa tukee tätä näkemystämme tuomalla miljoonia musiikkikappaleita helposti kuuneltavaksi ja koettavaksi omaan kotitelevisioon”, sanoo Soneran televisiopalveluista vastaava johtaja Jussi Salminen.

”Me haluamme, että Spotify on mahdollisimman sujuvasti käytettävissä missä tahansa ja milloin tahansa. Siten on luontevaa, että tuomme sen nyt myös olohuoneisiin televisioon”, sanoo puolestaan Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek.

Soneralla on Suomessa yksinoikeus Spotifyn lisäämiseksi televisioon, joten muilta operaattoreilta ei ole tulossa vastaavaa palvelua ainakaan lähiaikoina.