NapsterMusiikkipalvelu Napster aloittaa toimintansa Suomessa sekä 13 muussa Euroopan maassa. Palvelusta löytyy yli 20 miljoonaa kappaletta ja kappaleita voidaan tallentaa omiin soittolistoihin. Musiikkia voidaan kuunnella myös palvelun omien radiokanavien kautta.

Napsterin musiikkia voidaan kuunnella tietokoneen lisäksi älypuhelimilla sekä tableteilla, joihin musiikkia voidaan tallentaa myös offlinekuuntelua varten. Napster toimii myös Sonoksen kotiteatterilaitteilla sekä BMW:n ja Minin autoissa. Napsterin käyttö maksaa kilpailijoiden tapaan 9,95 euroa kuukaudessa

Napster oli alun perin tiedostonjakopalvelu, jonka Yhdysvaltain oikeuslaitos määräsi kuitenkin suljettavaksi vuonna 2001. Napsterin yksi perustajajäsen oli Sean Parker, joka on sen jälkeen toiminut muun muassa Facebookin toimitusjohtajana sekä Spotifyn hallituksen jäsenenä. Tiedostonjakopalvelu Napsterin sulkemisen jälkeen sen brändi siirtyi aikuisviihdeyhtiön kautta musiikkiyhtiö Roxiolle, joka käytti Napsterin nimeä uudessa musiikkipalvelussaan. Tämän jälkeen yhdysvaltalainen elektroniikkaketju Best Buy hankki Napsterin ja vuoden 2011 marraskuussa Napster siirtyi yhdysvaltalaisen musiikkipalvelu Rhapsodyn omistukseen.

Napsterin lisäksi Suomessa toimii muun muassa musiikkipalvelut Rdio ja Deezer sekä tietenkin Spotify.