Yle HDYle HD -kanava aloitti teräväpiirtolähetykset toukokuussa 2011, mistä lähtien kanava on esittänyt ohjelmaa noin klo 17 – 23. Yle HD -kanava kasvattaa lähetysaikaansa reilusti lokakuun 17. päivä, jonka jälkeen sen kautta voi seurata arkisin Yle TV2:n kaikkia ohjelmia ja viikonloppuisin Yle TV1:n kaikkia ohjelmia.

Yle HD -kanavan esittämän aidon teräväpiirto-ohjelmiston määrä on kasvanut koko ajan. Tällä hetkellä aitona teräväpiirtona esitetään kotimaista draamaa ja dokumentteja, ulkomaisia ohjelmia sekä urheilua. Ylen oman teräväpiirtotuotannon määrä tulee kasvamaan tulevaisuudessa studioiden ja tuotantokaluston uusimisen myötä.

Tällä hetkellä aitona teräväpiirtona esitetään esimerkiksi sarjat Uusi päivä, Misfits, Borgiat, maan ja taivaan valtiaat, Kova laki: Erikoisyksikkö sekä Kotikatu. Kaikki Yle HD:n aitona teräväpiirtona esittämät ohjelmat löytyvät Ylen HD -sivulta.