IPTVVanha hallitus hyväksyi viimeisinä hetkinään tekijänoikeuslain muutokset, joilla on vaikutusta IPTV-palveluihin, joita ovat esimerkiksi Elisa Viihde, Sonera Viihde sekä Maxivision Viihde.

Lakimuutos tehtiin, sillä televisioyhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen mukaan IPTV-palvelut rikkoivat aiemmin lakia. Televisioyhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen mukaan televisio-ohjelmia ei saisi tallentaa palveluiden palvelimille ilman erillisiä sopimuksia. Televisioyhtiöt, teleoperaattorit ja tekijänoikeusjärjestöt jättivät viime vuoden alussa opetus- ja kulttuuriministeriölle ratkaisuehdotuksen ja tekijänoikeuslaki on nyt muutettu ehdotuksen mukaiseksi.

Ehdotuksen mukaan televisioyhtiöt voisivat sopia IPTV-palveluntarjoajien kanssa ansaintamallista, johon voisi kuulua esimerkiksi mainokset, joita ei voi ohittaa hyppynapeilla tai kelaamalla. Toinen ehdotettu muutos on tallennusten säilytysajan muuttaminen määräaikaiseksi, jolloin tallenteet olisivat katsottavissa esimerkiksi vain parin kuukauden ajan.

Hallituksen esityksessä kerrotaan, että mainonnan mahdollinen lisääntyminen tallennuspalveluissa saattaa joissain tapauksissa kallistaa asiakkaan valinnan tallentavien digisovittimien suuntaan. Esityksen mukaan verkkotallennuspalvelun helppous ja mobiili käytettävyys saattaisivat kuitenkin olla sellainen etu, joka painaa mainoksia enemmän kuluttajien valinnassa.

Mahdolliset pakkomainokset saisivat varmasti monet IPTV-palveluiden käyttäjät hylkäämään IPTV-palvelut. Monet käyttäjät siirtyisivät mahdollisesti jopa lataamaan ohjelmia laittomasti tai käyttämään Popcorn Timen kaltaisia laittomia ohjelmia, joilla näkee sarjat ja elokuvat todella helposti jopa suomalaisilla tekstityksillä.

Elisa Viihteella oli jo viime vuoden marraskuussa yli 200 000 asiakasta. Muiden IPTV-palveluiden käyttäjämääristä ei ole tietoa. Vielä ei ole myöskään tietoa milloin mahdolliset pakkomainokset tulisivat käyttöön ja missä muodossa.