URHOtvURHOtv hakeutui talousvaikeuksien vuoksi yrityssaneeraukseen viime syksynä, eikä se ole saanut toimintaansa sen jälkeen kannattavaksi. Tämän vuoksi URHOtv:n televisiolähetykset keskeytetään ensi viikon tiistaina 1.4. ja myös yhtiön saneerausprosessia on haettu keskeytettäväksi. Yhtiö etsii kuitenkin edelleen keinoja toiminnan jatkamiseksi.

”Tilanteemme on kriittinen, mutta emme vieläkään ole luopuneet toivosta löytää keinoja. Merkityksemme suomalaisen urheilun televisioinnille on huomattavan suuri ja taistelemme loppuun asti löytääksemme kaikille osapuolille parhaan ratkaisun”, sanoo URHOtv:n operatiivinen johtaja Markku Korhonen.

URHOtv kertoo hyvittävänsä jo ostetut maaliskuun jälkeistä aikaa koskevat palvelut.

Digilelut aavisteli URHOtv:n kaatumista jo kesäkuussa 2012, kun se menetti jääkiekon SM-liigan televisio-oikeudet Nelonen Medialle.