PiratismiMonet mediat ovat tänään uutisoineet TTVK:n yrittäneen vaientaa Chisun albumin piratismista epäillyn 9-vuotiaan tytön perhettä. TTVK:n palkkaama asianajaja yritti karhuta perheeltä 600 euron tekijänoikeuskorvauksia ja vaati vaitiolosopimusta. Perheen isän mukaan tyttö ei ole ladannut tai jakanut Chisun albumia laittomasti, mutta silti poliisit kävivät takavarikoimassa tytön tietokoneen.

Tällä hetkellä (klo 21:45) tästä aiheesta kirjoitetut uutiset ovat vallanneet Amppareiden äänestetyimpien uutisten listan. Viimeisten 6 tunnin aikana Amppareiden äänestetyimpien uutisten listalla TTVK-uutinen on valloittanut kahdeksan kärkipaikkaa ja viimeisten 12 tunnin uutisten äänestetyimpien uutisten listalta löytyy vielä kaksi TTVK-uutista. Yhteensä näitä uutisia on luettu Amppareiden kautta yli 21 000 kertaa ja muita reittejä pitkin varmasti moninkertaisesti.

Asiasta julkisesti kertonut isä on aiheuttanut TTVK:n maineeseen melkoisen kolhun.