VoddlerVoddler on elokuvia ilmaiseksi netin kautta tarjoava ruotsalainen videopalvelu. Palvelun käyttäjäksi pääseminen vaatii kutsun saamista, jonka sainkin tänään suomalaiseen sähköpostiosoitteeseeni. Sain kutsun salaperäiseltä Martin Lundbergiltä, joka paljastui pienen Googletuksen jälkeen kutsujen lähettämisestä vastaavaksi Voddlerin työntekijäksi.

Rekisteröinti oli helppoa, annoin vain perustietoni ja valitsin käyttäjätunnuksen. Tämän jälkeen pääsin lataamaan ja asentamaan Voddlerin katseluohjelman. Katseluohjelma toimii tietokoneen taustalla ja hoitaa elokuvan näyttämisen, kun käyttäjä valitsee sopivaa katseltavaa helposti Voddlerin sivuilta.

Elokuvia löytyi vain 45, joista ilmaisia oli kaksikymmentä. Dokumentteja listalta löytyi kaksi, mutta tv-sarjoja ei ollut tarjolla ollenkaan. Maksullisten elokuvien hinta on kahdesta neljään euroa ja maksun voi hoitaa luottokortilla.

Elokuva alkoi noin puolen minuutin odottelun jälkeen (noin 10 megan nettiyhteydellä), eikä ilmaisten elokuvien alussa ole mainoksia. Pysäytyskuvana näytettävään mainokseen törmää kuitenkin, jos toiston pysäyttää hetkeksi. Joillekin elokuville löytyy suomalaiset tekstitykset, muttei ikävä kyllä kaikille.

Tällä hetkellä Voddlerissa on vielä niin vähän sisältöä, ettei siitä vielä ole paljonkaan iloa. Toivottavasti tarjonta lisääntyisi kuitenkin nopeasti.