PiratismiTorrentFreakin mukaan Wikileaks aikoo piakkoin julkaista sähkeen, joka todistaa Yhdysvaltojen painostaneen Ruotsia vähentämään nettipiratismia. Vuonna 2008 lähetetyn sähkeen mukaan Yhdysvaltojen suurlähetystö listasi kuusi asiaa, joilla Ruotsin täytyisi vähentää nettipiratismia.

Vuosi sähkeen lähettämisen jälkeen viisi sähkeessä ollutta ehdotusta oli otettu käyttöön, mukaan lukien uusien tekijänoikeusrikoksiin keskittyneiden poliisien ja syyttäjien nimittäminen. Sähkeen mukaan suurlähetystö ei voinut sotkeutua tekijänoikeusasioihin julkisesti, koska tekijänoikeuksien puolustajat esitettiin kielteisesti lehdistössä.

Ruotsin oikeusministeri Beatrice Ask kieltää maansa taipuneen Yhdysvaltojen painostukseen ja uskoo sähkeen kirjoittajan toivoneen palkankorotusta kirjoittaessaan aiheesta.

Yhdysvallat on aiemminkin painostanut Ruotsia, sillä se on esimerkiksi uhkaillut Ruotsin joutuvan Maailman kauppajärjestö WTO:n mustalle listalle, ellei Ruotsi hoida piratismiongelmiaan. Ruotsin poliisi teki vuonna 2006 ratsian Pirate Bay -palvelun tiloihin ainakin osittain tämän painostuksen vuoksi.