The Pirate BayHelsingin käräjäoikeus määräsi kesäkuussa TeliaSoneran ja DNA:n estämään asiakkaidensa pääsyn Pirate Bayn sivustoille. Oikeuden määräyksen vuoksi TeliaSonera aloitti tänään Soneran ja Tele Finlandin asiakkaiden estot.

Käräjäoikeuden päätös perustuu EMI Finland Oy Ab:n, Sony Music Entertainment Finland Oy:n, Universal Music Oy:n sekä Warner Music Finland Oy:n hakemukseen ja sillä pyritään keskeyttämään tekijänoikeuksia loukkaavan aineiston saattaminen yleisön saataviin The Pirate Bay -palvelua käyttäen.

Hollantilaiset operaattorit kritisoivat Pirate Bayn estoja kolmisen viikkoa sitten kertomalla, ettei esto ole vähentänyt laittomien latauspalveluiden käyttöä. Sen jälkeen myös suuri nimettömänä pysyttelevä brittiläinen operaattori yhtyi kritiikkiin.

Elisa joutui estämään omien asiakkaidensa pääsyn Pirate Bayn sivustoille jo tammikuussa, mutta palvelun käyttö onnistuu silti yhtiön asiakkailta käyttämällä esimerkiksi seuraavia osoitteita:
194.71.107.80194.71.107.81194.71.107.82 ja 194.71.107.83.

Soneran asiakkaat eivät voi kuitenkaan käyttää näitä osoitteita, sillä niiden käyttö on estetty. Pirate Bay on kuitenkin yleensä ottanut käyttöön uuden ip-osoitteen, kun vanhat joutuvat estolistoille. Luultavasti Pirate Baytä voidaankin kohtapuolin käyttää myös ip-osoitteella 194.71.107.84.

TeliaSonera on joutunut estämään asiakkaidensa pääsyn seuraaville sivustoille: baiedespirates.be, codedsky.com, depiraatbaai.be, hublist.org, kaboooom.in. kaboooom.info, kaboooom.net, kaboooom.org, piratebay.am, piratebay.cc, piratebay.gl, piratebay.mu, piratebay.net, piratebay.org, piratebay.se, piratebay.so, piratebay.tw, piratebay.vc, piratebay.vg, promobay.org, shazoom.in, themusicbay.com, themusicbay.net, themusicbay.org, thepiratebay.am, thepiratebay.com, thepiratebay.gl thepiratebay.la, thepiratebay.net, thepiratebay.se, thepiratebay.tw, thepromobay.info, thepromobay.net, yahwroom.in, yahwroom.info, yahwroom.net, yahwroom.org.

TeliaSonera joutui estämään käyttäjiensä pääsyn myös seuraaviin ip-osoitteisiin: 194.71.107.15, 194.71.107.80, 194.71.107.81, 194.71.107.82, 194.71.107.83.

TeliaSonera aikoo valittaa käräjäoikeuden päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Myös Elisa valitti päätöksestä hovioikeuteen, mutta hovioikeus määräsi Elisan jatkamaan estoa. Hovioikeuden mukaan on todennäköistä, että estoa voidaan kiertää, mutta se vaatii oikeuden mukaan kuitenkin käyttäjiltä aikaa ja taitoa. Estot voidaan kiertää muun muassa ottamalla yhdellä hiiren klikkauksella käyttöön Opera-selaimen turbo-moodi tai käyttämällä piratereverse.info -sivustolta löytyviä Pirate Bay -proxyjä. Pirate Bayn käyttö onnistuu myös kääntämällä englanninkielinen Pirate Bayn sivu esimerkiksi suomeksi Google-kääntäjällä.