YouTuben parissa käytetty aika on kymmenkertaistunut vuodesta 2012 lähtien ja nykyään palvelusta katsotaan videoita yli miljardi tuntia joka päivä. Miljardi tuntia vastaa noin 114 000 vuotta. Tätä aikaa voidaan verrata nykyihmisen saapumiseen Eurooppaan, joka tapahtui noin 40 000 vuotta sitten. Videoiden katselua voidaan miettiä myös sekunneittain, sillä YouTuben videoita katsotaan joka sekunti yli 11 500 tunnin verran.
YouTubeen myös lisätään uusia videoita hirvittävää tahtia, sillä palveluun lisätään joka minuutti 400 tuntia videoita, eli 65 vuoden verran videoita joka päivä.
Facebookin vuoden takaisen ilmoituksen mukaan sen kautta katsottiin päivittäin videoita noin kymmenen kertaa vähemmän, eli noin 100 miljoonaa tuntia päivässä. Netflixistä katsotaan päivittäin noin 116 miljoonaa tuntia ohjelmia. YouTuben käyttö lähestyy nopeasti myös tavallista televisiota, sillä arvioiden mukaan yhdysvalloissa katsotaan perinteistä televisiota noin 1,25 miljardia tuntia päivässä.