Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru on esitellyt luonnoksen televisiolähetysten tulevaisuudesta. Luonnoksen mukaan nykyisillä normaaliresoluution DVB-T -virittimen omaavilla digibokseilla ja televisioilla voisi katsoa enää muutamaa kanavaa vuoden 2016 jälkeen.
Kaikki antenniverkon verkkotoimiluvat sekä ohjelmistoluvat umpeutuvat vuoden 2016 lopussa. Suunnitelman mukaan vuonna 2017 kaksi kanavanippua olisi varattuna Yleisradiolle ja yleisen edun ohjelmiston kanaville, joita olisivat kaupalliset pääkanavat. Vain toinen näistä kanavanipuista jatkaisi ohjelmien lähettämistä normaalilla resoluutiolla ja DVB-T -tekniikalla vuoteen 2026 saakka. Kaikki muut kanavaniput lähettäisivät vuodesta 2017 lähtien teräväpiirto-ohjelmaa uudemmalla DVB-T2 -tekniikalla.
”Monet suomalaiset ovat jo teräväpiirtotekniikan hankkineetkin. Vaikka siirtymäaikaa on nyt luvassa runsaasti, kaikkien, joilla on käytössä vielä vanhat laitteet, kannattaa siirtyä suoraan uuteen tekniikkaan, kun tulee laitteiden vaihdon aika”, kertoi ministeri Kiuru.
”Emme lähetä mummuja ja pappoja ostamaan uutta televisiota”, sanoi Kiuru ministeriön tiedotustilaisuudessa. Kiurun ohjelmaluonnos on lähetetty lausuntokierrokselle, joka päättyy 2. heinäkuuta.