BBCBBC on lähettänyt Britanniassa kahden vuoden aikana joitain 3D-testilähetyksiä. BBC on lähettänyt kolmiulotteisesti muutaman elokuvan ja dokumentin lisäksi esimerkiksi kuningattaren joulupuheen sekä joitain Lontoon olympialaisten lajeja ja Wimbledonin tennisturnauksen otteluita.

BBC:n mukaan kolmiulotteisten lähetysten katsominen on vielä liian hankalaa 3D-katselulasien vuoksi. Katsojien kiinnostuksen puutteen vuoksi BBC onkin päättänyt lopettaa 3D-lähetykset. Esimerkiksi Lontoon olympialaisten aikaan Britanniassa oli 1,5 miljoonaa 3D-televisiota, mutta vain puolet näiden televisioiden omistajista katsoi olympialaisia kolmiulotteisesti. Vain noin viisi prosenttia 3D-television omistajista katsoi kuningattaren joulupuheen tai jouluelokuvan kolmiulotteisesti.

BBC lopettaa 3D-testilähetykset tämän vuoden marraskuussa esittämällä Doctor Who -sarjan 50-vuotista kestoa juhlistavan jakson kolmiulotteisena.