ElisaElisa Viihteen käyttäjät pääsevät katsomaan suomalaisia uutuuselokuvia yksinoikeudella Elisan ja Nordisk Filmin uuden yhteistyön vuoksi. Yhteistyö tuo Solar Filmsin, MRP Matila Röhr Productionsin ja Bronson Clubin elokuvat katsottavaksi Elisa Viihteessä siinä vaiheessa kun ne perinteisesti ovat tulleet maksullisten TV -kanavien ohjelmistoon, eli 12 kuukautta teatteriensi-illan jälkeen.

Elokuvat ovat katsottavissa Elisa Viihteen uuden elokuvakanavan kautta ja aluksi tarjolle tulee muun muassa elokuvat Sisko tahtoisin jäädä ja Havukka-ahon ajattelija. Elisa Viihteen uuden elokuvakanavan valikoimiin kuuluu kotimaisten elokuvien lisäksi myös ulkomaisia elokuvia. 9,90 euroa kuukaudessa maksava elokuvakanava vastaa tavallista kuukausimaksullista kanavapakettia, mutta elokuvien alkamisajan voi valita itse.

”Elokuvat, erityisesti kotimaiset, kiinnostavat Elisa Viihteen asiakkaita, joten on luontevaa luoda Elisa Viihde -palvelusta suomalaisen elokuvan koti”, sanoo Elisan palveluliiketoimintajohtaja Mikael Rönnblad.