Operaattorit ovat monissa maissa joutuneet oikeuden päätöksellä estämään asiakkaidensa pääsyn joillekin piraattisivustoille. Esimerkiksi Suomessa Sonera, Elisa ja DNA joutuvat estämään asiakkaidensa pääsy Pirate Bayn sivustolle. Estot ovat usein helposti kierrettävissä, eikä niiden tehosta ole saatu pitävää näyttöä.
Estojen tehottomuudesta huolimatta EU:n tuomioistuin on päättänyt, että operaattoreiden on estettävä asiakkaidensa pääsy piraattisivstoille oikeuden niin määrätessä. Tuomioistuimen mukaan päätös ei ole ristiriidassa sananvapauden kanssa.
Itävallan korkein oikeus pyysi EU-tuomioistuimen kantaa asiaan paikallisen operaattorin valitettua hovioikeuden päätöksestä, minkä mukaan operaattorin oli estettävä asiakkaidensa pääsy kino.to -nimiselle piraattisivustolle.