HBOHBO on päättänyt lopettaa vuonna 2007 aloitetun yhteistyön Ylen kanssa. HBO:n sarjat ovat jatkossa tarjolla maksullisen HBO Nordic -videopalvelun kautta. Vuodenvaihteessa päättyvä yhteistyö tulee näkymään televisionkatsojille vasta myöhemmin, sillä Yle tulee vielä esittämään aiemmin hankkimansa HBO:n ohjelmat.

Yle kertoo, että kaikki käynnissä olevat sarjat tulevat vielä jatkumaan jonkin aikaa ja ensi sekä seuraavana vuonna tullaan esittämään myös muutama kokonaan uusi HBO-sarja. Ylelle tärkeimpiä HBO-sarjjoja ovat olleet Game of Thrones, Taistelutoverit, The Pacific, True Blood sekä Boardwalk Empire.

Ylen mukaan HBO:n sopimus on ollut arvoltaan pieni ja sillä rahalla tullaan jatkossa ostamaan muita ulkomaisia sarjoja.