4 proAiempien vuosien tapaan Nelonen Pro -urheilukanavat ovat jälleen vapaasti katsottavissa Super Bowl -viikonlopun ajan antenni- ja kaapelitalouksissa sekä ainakin Maxivisionin iptv-verkossa. Tänä vuonna Super Bowl XLVII:ssä pelaavat vastakkain San Francisco 49ers sekä Baltimore Ravens ja ottelu esitetään maanantain vastaisena yönä yhdeltä molemmilla Nelonen Pro -kanavilla. Nelonen Pro 1 sisältää suomenkielisen selostuksen ja Nelonen Pro 2 selostetaan englanniksi.

Ottelun väliajan shown pääesiintyjänä on Beyoncé ja Alicia Keys laulaa kansallislaulun. Ottelun väliajalla esitetään myös televisiomaailman kalleimmat mainokset, sillä tänä vuonna puolen minuutin mainoksesta on joutunut maksamaan neljä miljoonaa dollaria (noin kolme miljoonaa euroa). Mainoksia tullaan näkemään muun muassa Mercedes-Benziltä, Blackberryltä sekä pikaruokaketjuilta Subway ja Taco Bell.

Nelonen Pro -kanavien ilmaiskatselu alkaa jo perjantaina aamupäivällä ja jatkuu Super Bowl -lähetyksen loppumiseen saakka. Super Bowlin lisäksi kanavilla voi seurata viikonlopun aikana muun muassa viisi suoraa NHL:n ottelulähetystä, sisältäen esimerkiksi NHL:n alkukauden odotetuimman suomalaisottelun Teemu Selänteen, Saku Koivun ja Toni Lydmanin Anaheim Ducksin sekä Mikko Koivun, Mikael Granlundin ja Niklas Bäckströmin Minnesota Wildin välillä. NHL:n lisäksi kanavilla esitetään muun muassa golfia, koripalloa sekä ammattilaisnyrkkeilyä.