BoseKävin koeakuuntelemassa Bosen myymälässä heidän 16 sisäänrakennettua kaiutinta sisältävän VideoWave -television. Bosen televisiossa on sisäänrakennettuna 16-kaiutinta, joista yksikään ei ole näkyvissä. Kaiuttimien ääni ohjataan television takaa joka puolelle tilaäänen aikaansaamiseksi.

Bosen televisiossa on kuusi pientä subwooferia, jotka saavat aikaan erinomaiset bassoäänet. Matalat äänet ohjataan ulos mutkittelevan tunnelin kautta, jolloin niiden voimakkuus vahvistuu aikaansaaden juuri sopivat bassot. Kun esittelyvideo alkoi pyöriä, oli pakko tutkia kaikki seinät ja etsiä piilotettuja kaiuttimia. Tilaääni oli todella vakuuttava ja todentuntuinen, vaikka kaikki äänet tulivat television takaa.

Bosen 46-tuumainen televisio on noin 15 senttiä syvä, joten sen saa nostettua myös seinälle. Bosen television tilaäänet kuullostavat hyviltä myös normaalioloissa, joissa huone on harvoin täydellisen muotoinen tilaääniä ajatellen. Bosen kuuntelutilakaan ei ollut mitenkään täydellinen, sillä esimerkiksi toinen sivuseinä oli lähes kokonaan avoimena.

Voisin helposti vaihtaa nykyisen kaiutinsysteemini Bosen LCD-televisioon, mutta 5 349 dollarin (noin 3 700 euroa) hinta on pienoinen este.

Bose VideoWave