RuutuNelosen Ruutu.fi -nettitelevisio aikoo uudistua syksyksi 2013. Uudistusten sisältö ei ole vielä selvillä, mutta kevään aikana Ruudussa on testattu yksittäisten otteluiden internet-jakelua ja siihen liittyviä muita toimintoja. Myös jääkiekon SM-liigan finaaliotteluita lähetettiin Ruudussa testilähetyksinä.

Eilisen jääkiekon finaaliottelun perusteella Ruudulla on vielä paljon tehtävää, ennen kuin palvelu on käyttökelpoinen. Ottelua pääsi katsomaan luomalla käyttäjätunnukset palveluun ja maksamalla yhden euron luottokotilla tai nettipankin kautta. Ottelun ensimmäisen erän ajan Ruutu näytti lähes koko ajan virhesivua, jossa kerrottiin palvelussa olevan ruuhkaa. Muutaman kerran joku Ruudun sivu aukesi, mutta seuraava sivu näytti jälleen virhettä.

Ensimmäisen erätauon aikana palvelun kuorma väheni niin paljon, että pääsin vihdoin luomaan itselleni tunnukset ja maksamaan ottelun näkemisestä. Tosin tällöinkin jouduin lataamaan useat sivut monta kertaa, jotta pääsin eroon ruuhkasta kertovasta sivusta. En testaillut Ruutu-palvelun sivujen latautumista enää sen jälkeen, kun sain lähetyksen näkymään. Tämän vuoksi en osaa sanoa, jatkuivatko ongelmat vielä kauankin.

Ottelu näkyi yllättäen ilman pätkimistä, mutta kuvan laatu oli selvästi heikkoa. Laatu oli silmämääräisesti arvioituna heikompaa, kuin normaalien televisiolähetysten SD-laatu. Kuvassa esiintyi myös selvästi usein nykimistä.

Tämän testilähetyksen perusteella Ruudulla on vielä paljon tehtävää, ennen kuin se voi tarjota kuluttajille nautittavia katseluhetkiä.