ElokuvaMTV Media on tuomassa Suomeen uuden video-on-demand -palvelun nimeltä Filmnet. Yhteispohjoismainen VOD-palvelu tulee olemaan selvä haastaja edellisviikolla Suomessa aloittaneelle Netflixille ja jonkin ajan päästä aloittavalle HBO Nordicille.

Filmnet-tilausvideopalvelusta ei ole vielä kerrottu mitään muita tietoja. Tämän vuoksi palvelun aloituksen ajankohta, sisältö sekä hinta ovat vielä täysin hämärän peitossa.

Filmnet-nimen valinta on hieman hämmentävä, sillä nimeä käytettiin 80- ja 90-luvuilla maksutelevisiokanavista Suomessa ja muutamissa muissa maissa. Vuonna 1997 Filmnet-nimi muutettiin Canal+:ksi, joka taasen muutettiin tänä vuonna C Moreksi.