NetflixNetflix sai heinä-syyskuussa 3,2 miljoonaa uutta kansainvälistä asiakasta, mikä oli paljon enemmän kuin analyytikoiden odottamat kaksi miljoonaa uutta käyttäjää. Kasvu oli suurta myös Yhdysvalloissa, sillä siellä tilaajien määrä kasvoi 370 000 tilaajalla.

Tilaajamäärän kasvun uskotaan johtuvan Netflixin omista hittisarjoista. Esimerkiksi Stranger Things lisättiin palveluun heinäkuussa ja Narcos-sarjan kakkoskausi syyskuussa.

Tilaajamäärien kasvun jälkeen Netflixillä oli noin 83,3 miljoonaa käyttäjää, jotka toivat yhtiölle kolmessa kuukaudessa 2,29 miljardin dollarin tulot (noin 2,08 miljardia euroa).

Netflixin kurssi on laskenut tänä vuonna 13 prosenttia, mutta tietojen julkistamisen jälkeen sen kurssi nousi noin 20 prosenttia.