NetflixOtin viime viikolla pitkästä aikaa Netflixin käyttöön muutaman sarjan vuoksi, mutta huomasin nopeasti, ettei palvelun sisältö ole parantunut paljonkaan vuodessa. Aloin katsomaan viikonloppuna Netflixin kautta The Walking Dead sarjaa alusta ja huomasin, että Netflix suorastaan ajaa käyttäjänsä piraateiksi.

Netflix tarjoaa monista saarjoista vain joitain jaksoja tai vanhempia kausia. Myös The Walking Dead sarjasta on tarjolla Netflixin kautta vain kaksi ensimmäistä kautta, mutta televisiossa esitetään jo neljättä kautta. Suomessakin Fox esittää The Walking Dead sarjasn neloskauden jaksoja alle 24 tuntia Yhdysvaltain ensiesityksen jälkeen. Netflix on lisännyt tarjontaansa The Walking Deadin kakkoskauden vasta vähän aikaa sitten, joten kolmoskautta on turha odotella palveluun kovin nopeasti.

Kun olen saanut katsottua The Walking Deadin kakkoskauden, täytyy jostain löytää kolmoskausi ja neloskauden jo esitetyt jaksot. Voisin ostaa sarjan kolmoskauden DVD tai Blu-ray-paketissa ja maksaa siitä noin 25 – 30 euroa, eli enemmän kuin Netflixin käyttö maksaa kolmessa kuukaudessa. Tämän lisäksi joutuisin ostamaan myös neloskauden, koska jo esitettyjä jaksoja on vaikea saada muuten nähtäväkseen.

Nyt on siis käynyt niin, että Netflix on saanut minut koukutettua sarjaan, mutta sarjan kaikkien kausien katsominen vaatisi Netflixin maksujen lisäksi 50 – 60 euron panostuksen. Tässä vaiheessa monet katsojat sanovat ei kiitos ja suuntaavat esimerkiksi Pirate Bayhyn, josta saavat kaikki jaksot helposti ja ilmaiseksi. Foxin ja muiden televisioyhtiöiden kannattaisikin miettiä uudelleen sitä, kannattaako ohjelmia tarjota liian pitkällä viiveellä Netflixin kaltaisiin palveluihin.