Elokuvien ja sarjojen oikeuksia puolustavat asianajotoimistot ovat lähettäneet muutaman vuoden ajan karhukirjeitä laittomasti sarjoja ja elokuvia lataaville ja jakaville henkilöille. Viime tammikuuhun mennessä kirjeitä oli lähetetty jo 10 000 suomalaispiraatille.
Kirjeissä vaaditaan muutaman sadan euron korvauksia ja niiden maksamatta jättämisen kerrotaan johtavan mahdollisesti oikeuskäsittelyyn. Ensimmäinen oikeuden päätös saatiin kesällä, jonka seurauksena piraatti joutui maksamaan korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 32 362 euroa.
Nyt uusin oikeuteen päätynyt tapaus on päätetty sopia heti pääkäsittelyn alussa 22.11.2016. Sopimuksen mukaan alkuperäinen 600 euron korvausvaade kasvoi lopulta piraatin epäonneksi 12 416 euroon.
”Kantaja vetosi puolustuksessaan avoimeen langattomaan verkkoon, minkä tiesimme paikkansapitämättömäksi ja olimme varautunut näyttämään sen,” Hedman Partnersin Joni Hatanmaa kertoo.
Hedmanin mukaan sovinto oli hyvä ratkaisu, sillä oikeudenkäyminen loppuun saakka olisi kasvattanut kuluja ja siten häviäjän korvaussummaa vieläkin korkeammaksi.
Kirjeiden pääasiallinen tehtävä on toimia pelotteena ja se näyttäisi myös toimvan, sillä uusimman tutkimuksen mukaan piratismi laski viimeisen vuoden aikana jopa puoleen.