SharpSharp on kertonut tuovansa lokakuussa ensimmäisenä valmistajana myyntiin kuluttajakäyttöön tarkoitetun 8K-television. 8K-televisioissa on 16 kertaa enemmän pikseleitä kuin normaaleissa Full HD -televisioissa ja neljä kertaa enemmän kuin uusissa 4K-televisioissa. Jokaisessa 8K-television kuvassa on 33,2 miljoonaa pikseliä.

Japanin yleisradioyhtiä NHK on ainoa televisioyhtiö, joka on kertonut virallisesti suunnittelevansa 8K-lähetysten aloittamista. NHK lähetti 8K-kuvaa ensimmäistä kertaa viime vuoden jalkapallon MM-kisoista ja suunnittelee aloittavansa testilähetykset satelliitin kautta ensi vuonna. NHK aikoo lähettää kaikki Tokion olympialaisten lähetykset 8K-muodossa vuonna 2020 ja myös säännöllisten lähetysten aloitus on suunniteltu samaan vuoteen.

Sharpin 8K-television viritin ei kuitenkaan pysty vastaanottamaan 8K-kuvaa. Televisiolle voidaan kuitenkin syöttää 8K-kuvaa, mutta tämä onnistuu vain käyttämällä neljää HDMI-johtoa yhtä aikaa. Neljän HDMI-johdon käyttäminen rajoittaa television käyttöä huomattavasti, sillä mikään kuluttajalaite ei osaa välittää kuvaa televisiolle neljän johdon kautta. Tämän rajoituksen vuoksi Sharpin uutta televisiota tullaankin mahdollisesti käyttämään markkinointivälineenä sekä sairaaloissa auttaen kirurgeja vaativissa leikkauksissa.

Sharpin 85-tuumaisen (216cm) television hinta tulee olemaan 16 miljoonaa Japanin jeniä (noin 117 000 euroa). 8K-televisioiden myynnin ennakoidaan ylittävän miljoona kappaletta vasta vuoden 2019 jälkeen.