TVHallitus esittää televisio-ohjelmien siirtovelvoitteeseen muutoksia. Siirtovelvoite (must carry) tarkoittaa sitä, että kaapelitelevisioyritys on velvollinen välittämään verkossaan tiettyjen televisiokanavien ohjelmaa, mutta näistä ohjelmista ei tarvitse maksaa tekijänoikeusmaksuja.

Esityksen mukaan siirtovelvoitteeseen kuuluvien kanavien määrää vähennettäisiin ja sen piiriin jäisivät edelleen yleisen edun kannalta merkittävät valtakunnalliset televisiokanavat, kuten MTV3 ja Nelonen. Myös IPTV-verkot olisivat siirtovelvoitteen piirissä.

Siirtovelvoitteen määräaikaisten muutosten olisi ehdotuksen mukaan tarkoitus tulla voimaan vuoden 2011 heinäkuusta lähtien ja se olisi voimassa vuoden 2016 loppuun saakka. Muutokset eivät vaikuttaisi mitenkään antenniverkkojen televisiotarjontaan.