PiratismiElokuvien ja sarjojen oikeuksien puolustajat ovat karhunneet jo tuhansilta elokuvia sekä sarjoja torrentteina jakavilta suomalaisilta satojen eurojen korvauksia kirjeitse. Asianajotoimistot selvittävät mistä ip-osoitteesta elokuvia ja sarjoja on jaettu ja pyytävät oikeudelta luvan hankkia ip-osoitteen omistajan tiedot.

Kolme kirjeen saanutta henkilöä haastettiin huhtikuussa oikeuteen pelotevaikutuksen lisäämiseksi. Tapauksista kaksi on sovittu oikeuden ulkopuolella ja markkinaoikeus antoi tänään tuomion kolmannesta tapauksesta.

Miestä syytettiin A Walk Among the Tombstones -elokuvan sekä kymmenen Black Sails -sarjan jakson jakamisesta BitTorrent-vertaisverkossa. Oikeudenhaltijat vaativat 8500 euron korvauksia, mutta Markkinaoikeuden mukaan kohtuullinen hyvitys elokuvan jaosta on 100 euroa ja tv-sarjan jakson osalta 50 euroa. Kokonaiskorvaukset ovat siten vain 600 euroa. Piraatin maksettavaksi tulee myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut, jolloin korvaussummasta tulee paljon rumempi, yhteensä  32 362 euroa.

Ip-osoitteen omistaja ei ole välttämättä nettiyhteyden ainoa käyttäjä ja tähän perustui syytetyn puolustuskin. Ikävä kyllä piratismista tuomittu henkilö toimi monessa asiassa typerästi, minkä vuoksi oikeus päätyi tuomitsemaan hänet.

Tuomittu oli saanut lakitoimisto Hedman Partnersilta karhukirjeen, jonka hän oli jakanut anonyymisti Ylilauta- ja MuroBBS-keskustelupalstoilla kysyen ohjeita muilta käyttäjiltä. Viesteissä hän oli myös vihjannut yrittäneensä rajoittaa lataamiensa ohjelmien jakamista vertaisverkossa. Miehen epäonneksi keskustelupalstoille jaetussa karhukirjeessä oli mukana viitenumero, jonka perusteella hänet voitiin tunnistaa.

Tuomitun ip-osoitteesta oli myös todistetusti alettu käyttämään BitTorrentia heti WLAN-tukiaseman käyttöönoton jälkeen ja BitTorrentin käyttö myös loppui heti karhukirjeen saavuttua. Mies kuitenkin kiisti BitTorrentin käytön oikeudessa.

Rikosasioissa näytön täytyy olla aukoton, mutta kyseinen tapaus on riita-asia, jossa riittää riittävä näyttö. Tuomittua oikeudessa edustaneen lakitoimisto Turre Legalin lakimiehen mukaan siviiliriita-asioissa todennäköisempi vaihtoehto voittaa. Hänen mukaansa markkinaoikeus myös perusteli päätöksensä huolella.