WatsonTelevisiopalvelu Watsonia voi nyt käyttää suroaan Philipsin Android-televisioilla ilman lisälaitteita. Philips-televisiodien sovellus on sama, kuin jo aiemmin julkaistu Android-laitteilla toimiva sovellus.

”Monen kodin olohuoneessa on jo nykyaikainen älytelevisio, ja onkin hienoa, että niihin on nyt saatavilla sellaisia sovelluksia, joilla älytelevision ominaisuuksista saadaan kaikki hyöty irti. Watson-sovelluksella voi katsoa suorien lähetysten lisäksi myös tallenteita tai Makuunin tilauselokuvia tai tilata maksukanavia. Näin televisiosta tulee entistä monipuolisempi kodin viihdekeskus”, sanoo Watson Nordic Oy:n toimitusjohtaja Mathias Norrback.

Watsonin Androidpuhelimilla ja -tableteilla toimiva sovellus ei ole saanut kovinkaan hyviä arvosteluita Google Playssä, sillä jopa 25 prosenttia sovelluksen arvostelleista on antanut sille vain yhden tähden viidestä. Sovelluksen arvosteluiden keskiarvo on tällä hetkellä 3,3.