TVkaistaTekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen ei voi tehdä mitään uudessa osoitteessa auenneelle TVkaistalle tai sen käyttäjille. TVkaistan käyttäjien kannalta palvelun käyttäminen ei ole mikään ongelma, kunhan tallenteita ei kopioi omalle koneelle. Lain mukaan käyttäjät voivat katsella videoita streamaamalla laittomien nettipalveluiden kautta. Katselu on laillista myös silloin, kun käyttäjä maksaa palvelusta.

”Kaikkihan näkevät, mitä tässä tapahtuu. Toimintaa jatketaan ja rahat menevät johonkin ulkomaille. Kukaan ei tiedä kuka tai ketkä toimintaa pyörittävät. Kuluttajalle se näyttää ihan hyvältä, mutta kyllä siinä harmaata taloutta tuetaan”, sanoo Kotilainen.

Onkohan TTVK:ssa mietitty miksi käyttäjät ovat valmiita maksamaan laitonta palvelua pyörittävälle taholle? Eivät ole tainneet TTVK:ssa ymmärtää, että käyttäjät haluavat toimivia ja hyviä palveluita, eivätkä esimerkiksi uuden lakiehdotuksen mukaisia ’mainoksia ei voi kelata’ -rajoituksia.

Facebookissa yksi palvelun käyttäjä kiteyttää käyttäjien tuntemuksia hyvin samomalla ”Tässä on vähän sellainen tunnelma, että puolustamme isänmaatamme”.