DigiTVTeräväpiirtokanavat ovat levinneet viime vuosina Suomeenkin ja tällä hetkellä meidän operaattoreilta löytyy yhteensä noin 75 HD-kanavaa. Teräväpiirron jälkeen seuraava tarkkuus on neljä kertaa tarkempi 4K-resoluutio ja tätä varten on ollut televisioita myynnissä jo parin vuoden ajan.

Jotkin suoratoistopalvelut tarjoavat nykyään katsottavaa myös 4K-tarkkuudella. Esimerkiksi Netflixillä on ollut 4K-tarjontaa jo yli puolentoista vuoden ajan. Kevään aikana on tulossa markkinoille myös ensimmäisiä 4K-elokuvia Blu-ray -muodossa.

Kehitys ei kuitenkaan pysähdy 4K-resoluutioon, sillä seuraavaksi markkinoille on tulossa 8K-resoluutio. Japanin yleisradioyhtiö NHK on kertonut aloittavansa 8K-lähetykset Tokion vuoden 2020 olympialaisissa. 8K-kameroilla kuvataan jo tänä kesänä järjestettävistä Rion olympialaisista NHK:lle 130 tunnin edestä ohjelmaa ja näissä tallenteissa on äänijärjestelmänä niin kutsuttu ‘3D 22.2 channel audio surround sound’.

8K-resoluutiolla välitetään NHK:lle Rion olympialaisten avajaiset ja lopetusseremonia sekä joidenkin lajien otteluita sekä kilpailuita. 8K:n lisäksi Rion olympialaisia kuvataan myös VR-kameroilla.

Resoluutio