MusiikkiKeravalainen mies sai maksettavakseen sakkoja sekä 900 euron korvaukset jakaessaan uuden musiikkilevyn Pirate Bayssä. Mies päätyi sopimaan jutun oikeuden ulkopuolella ja hänen maksettavaksi koituneet korvaukset sisältävät oikeudenhaltijoille maksettavia hyvityksiä, vahingonkorvauksia sekä selvitys- ja valvontakuluja.

TTVK (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus) oli ottanut tänä vuonna ilmestyneen levyn tehovalvontaan ja löysikin sen Pirate Baystä vain viisi päivää julkaisun jälkeen. Keravalaismiehen kotona tehtiin kotietsintä tutkintapyynnön jälkeen.

”Edelleen kuvitellaan, ettei Pirate Bayn käyttämisestä voi jäädä kiinni tai että valvonnassa keskitytään vain isoihin lataus- ja jakomääriin. Tosiasiassa yhdenkin levyn lataamisesta laittomasta lähteestä voi tulla maksettavaksi useiden satojen eurojen korvaukset”, sanoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

”Sillä ei ole merkitystä, onko henkilö antanut levyn jaettavaksi ensimmäisenä vai ei. Viesti on, että kuka tahansa laittomia tiedostoja lataava altistaa itsensä seuraamuksille”, sanoo Kotilainen.

Aiemmin TTVK on keskittynyt DirectConnect-vertaisverkon kautta jaettuihin tiedostoihin, mutta nyt se näyttää tutkivan myös torrenttien kautta tapahtuvaa tiedostojen jakamista.