NetflixVerkkolaitteita valmistava Sandvine kertoo Netflixin yksistään vievän 33 prosenttia asiakkaille tulevasta kaikesta nettikaistasta Pohjois-Amerikassa iltaisin kello 21-24. Toiseksi eniten asiakkaille päin tulevaa liikennettä Pohjois-Amerikassa aiheuttaa YouTube, joka vie samaan aikaan 14,8 prosenttia kaistasta.

Netflixin kilpailijat näyttävät olevan tämän tilaston valossa kaukana takana, sillä Amazon Video vie vain 1,8 prosenttia, Hulu 1,1 prosenttia ja HBO Go 0,5 prosenttia asiakkaille kulkevasta liikenteestä. Vertailun vuoksi Facebookin osuus on 1,5 prosenttia ja BitTorrent-liikenne 5,9 prosenttia. Musiikki ja video vievät Pohjois-Amerikassa iltaisin 65 prosenttia nettikaistasta, joten Netflixin osuus siitä on yli puolet.

Netflix aloitti toimintansa Suomessa kolme viikkoa sitten.