HBO ja Netflix ovat ilmoittaneet tuovansa videopalvelunsa Suomeen piakkoin. Vertasimme molempia palveluita keräämällä niistä tällä hetkellä saatavilla olevia tietoja.

HBO Nordic tulee saataville lokakuun puolessa välissä sekä televisiokanavana, että nettipalveluna. HBO Nordic nettipalvelu tulee toimimaan minkä tahansa operaatotrin verkossa ja nettipalvelun voi hankkia ilman perinteisen televisiokanavan hankkimista. HBO Nordicin hinta tulee olemaan alle kympin kuukaudessa, mutta tarkempaa hintaa ei ole vielä tiedossa.

Netflix on ilmoittanut tuovansa palvelunsa Suomeen tämän vuoden aikana, mutta paljon muuta palvelusta ei vielä tiedetä. Huhujen mukaan myös Netflix aloittaisi toimintansa Suomessa lokakuun puolessa välissä HBO:n tapaan. Keräsimme tähän vertailuun tietoja muissa maissa toimivasta Netflixistä, sillä oletettavasti Suomeen tuleva palvelu tulee pitkälti vastaamaan muiden maiden palvelua. Netflixin käyttö maksaa Irlannissa 6,99 euroa kuukaudessa ja hinta tullee olemaan samaa luokkaa myös Suomessa.

Ohjelmisto

HBO:n kaikki ohjelmat tulee saataville 1080p-teräväpiirtotarkkuudella ja sarjojen jaksot esitetään Suomessa vuorokauden sisällä ensiesityksestä. Kaikissa HBO:n ohjelmissa, uusissa ja vanhoissa, on mukana suomenkieliset tekstitykset, jotka voi myös halutessaan piilottaa. HBO selvittelee vielä mahdollisuutta lisätä ohjelmiin myös englanninkieliset tekstitykset. HBO Nordic tulee tarjoamaan katsottavaksi kaikki yhtiön tällä hetkellä pyörivät sarjat, kuten esimerkiksi Magic City, Continuum, Hit&Miss, Boardwalk Empire, Girls, Entourage, Terapiassa, Deadwood, Langalla, Game of Thrones ja True Blood.

Tällä hetkellä pyörivien sarjojen lisäksi HBO:n palvelun avulla voidaan katsella arkistosta kaikkia yhtiön vanhoja sarjoja. Sarjojen lisäksi palvelu tarjoaa katsottavaksi monia elokuvia Hollywoodista, kansainvälisiltä suurilta studioilta, paikallisilta jakelijoilta ja riippumattomilta tuottajilta. Ilmaisten elokuvien lisäksi HBO Nordic tulee ilmeisesti tarjoamaan uusimpia elokuvia vuokrattavaksi.

Netflix saa sarjat ja elokuvat tarjontaansa vasta paljon ensiesitysten jälkeen, sillä sarjat ja elokuvat löytyvät Netflixistä usein vasta DVD-julkaisun jälkeen. Netflix on kuitenkin viime aikoina nopeuttanut joidenkin elokuvien hankkimista palveluunsa. Esimerkiksi Kanadan Netflix-käyttäjät näkevät Paramount Picturesin elokuvat palvelusta ennen kuin elokuvat tulevat maksukanavien tarjontaan.

Osa Netflixin tarjonnasta on katsottavissa teräväpiirtotarkkuudella ja osa normaalitarkkuudella. Ilmeisesti Netflixin ohjelmissa tulee olemaan suomenkieliset tekstitykset, sillä yhtiön viestintäjohtaja Joris Everis on vastannut tekstityksiin liittyvään kysymykseen, että tavoitteena on tehdä palvelu, jota suomalaiset rakastavat. ”Tunnemme paikalliset olosuhteet Pohjoismaissa”, on Everis sanonut.

Netflixin tarjoamia sarjoja on hieman vaikea löytää, ellei ole maksava asiakas. Jotkut sivustot listaavat kuitenkin Netflixin sisältöä ja yksi tällainen sivusto on TheNowhereMan.comin Netflix Instant Watch Tracker. Keräsin osittaisen listan tämän hetken Suomen ilmaiskanavien prime timen sarjatarjonnasta ja joistain tauolla olevista sarjoista ja vertasin sitä Netflixin Yhdysvaltojen tarjontaan. Esimerkisi sarjat Mentalist, Good Wife, House, Game of Thrones, Boardwalk Empire, Todistettavasti syyllinen, Greyn anatomia, Selviytyjät sekä Borgiat, maan ja taivaan valtiaat löytyvät myös Netflixin instant watch -listalta. Tiedossa ei ole kuitenkaan montako tuotantokautta kyseisiä sarjoja löytyy Netflixistä ja minkä tuotantokauden jaksoja sieltä löytyy tällä hetkellä. Onkin siis mahdollista, että jotkin sarjat voi katsoa nopeammin Suomen ilmaiskanavilta.

Yhdysvaltojen Netflixin instant watch -listalta ei löydy esimerkiksi seuraavia Suomessa pyöriviä sarjoja: C.S.I., NCIS rikostutkijat, Criminal Minds, Mercyn sairaala, Amazing race, Kosto ja Dexter. Dexter löytyy kuitenkin Kanadan ja Latinalaisen Amerikan Netflixeistä, muttei Yhdysvalloista. Tämä johtuu Netflixin ja CBS:n välisestä sopimuksesta.

Netflix on myös aloittanut omien sarjojen tuotannon, joiden ensiesitys tapahtuu Netflixissä. Tällaisia sarjoja ovat muun muassa Kevin Spaceyn tähdittämä poliittinen draamasarja House of Cards ja Norjan Lillehammeriin sijoittuva Lilyhammer.

Yllä oleva lista on vain suuntaa antava, sillä vielä ei ole tiedossa mitä sarjoja Netflix tuo Suomeen. Netflixin instant watch -listan perusteella palvelusta voisi seurata joitain Suomen prime time -aikaan esitettävistä sarjoista, muttei kuitenkaan läheskään kaikkia sarjoja. Jotkut sarjat esitetään myös mahdollisesti nopeammin Suomen kanavilla, kuin Netflixissä.

Aiempien huhujen mukaan Netflix aloittaisi Suomessa 14 000 nimikkeellä, joista 60 prosenttia olisi elokuvia ja 40 prosenttia sarjoja. Yle, MTV3 ja Nelonen ovat ilmoittaneet, etteivät ne tule antamaan ohjelmiaan Netflixin jakeluun.

Yhteensopivat laitteet

Kaikkia HBO:n ohjelmia voidaan katsoa joissain älytelevisioissa toimivien sovellusten lisäksi myös monilla älypuhelimilla, Blu-ray -soittimilla, pelikonsoleilla, tableteilla sekä Windows-, Linux- ja Mac-tietokoneilla.

HBO:n palvelu tulee löytymään esiasennettuna Samsungin uusista Smart TV -malleista, Blu-ray-soittimista ja mobiililaitteista. Netflix-sovelluksen voi myös asentaa jälkikäteen Samsungin vanhempiin älytelevisioihin. Sony Nordicin tuotepäällikkö Ulrik Peterson on sen sijaan kertonut, ettei Sonyn älytelevisioihin ole tulossa ollenkaan sovellusta, jolla voisi katsella HBO Nordicin ohjelmia.

Sonera on kertonut tuovansa HBO Nordicin Sonera Koti TV -palvelun käyttäjille. Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa pääseekö HBO Nordicin sisältöön käsiksi suoraan Koti TV:n digiboksilla vai tarkoittaako tämä vain, että Soneran nettiasiakkaat (kuten minkä tahansa muunkin operaattorin asiakkaat) pääsevät käyttämään HBO Nordicia ja laskutus hoidetaan kenties Soneran puolesta (samoin kuin Spotifyn voi hankkia Soneran kautta siten, että Spotifyn kuukausimaksu maksetaan Soneralle).

Netflixin sisältöä voidaan katsella eri tasoisilla nettiyhteyksillä. Videonauhan laatuisen kuvan ja stereoäänet saa katsottavakseen jo 1,5 Mbps nopeudella. 3 Mbps nopeudella saa käyttöönsä DVD:tä paremman kuvanlaadun ja noin 5 Mbps nopeudella saa käyttöönsä 720p-resoluution teräväpiirtokuvan ja monikanavaäänet. Paras laatu saavutetaan noin 8 Mbps nopeudella, joka mahdollistaa 1080p-resoluution teräväpiirtokuvan vastaanottamisen.

Netflixiä voi käyttää monilla älytelevisioilla, Blu-ray -soittimilla, pelikonsoleilla, mobiililaitteilla, mediatoistimilla sekä Windows- ja Mac-tietokoneilla. Netflixin käyttö ei kuitenkaan onnistu Linux-tietokoneilla.