DNADigiboksimarkkinoilla ei ole tapahtunut moneen vuoteen mitään mainittavan arvoista, mutta nyt DNA tuo markkinoille täysin uudenlaisen tallentavana digiboksina ja mediatoistimena toimivan laitteen. DNA TV-hubi -laitteessa on kaksi kaapeli- ja antenniverkoissa toimivaa HD-viritintä, joten ohjelmia voidaan tallentaa erilliselle kiintolevylle katsottaessa toista ohjelmaa. Samaan aikaan tallennettavien ohjelmien määrästä ei ole kuitenkaan vielä tietoa.

Uusi DNA TV-hubi on Android-pohjainen ja siihen voi asentaa sovelluksia Google Playstä. Laitteessa toimii esimerkiksi Netflix, YouTube, Viaplay, Yle Areena, MTV Katsomo, Nelosen Ruutu, pelit sekä monet muut Android-sovellukset. Laitteesta löytyy myös 4K-tuki, joten esimerkiksi Netflixin ohjelmat saadaan näkyviin parhaalla mahdollisella tarkkuudella. Laite osaa myös peilata muista laitteista lähetettyä kuvaa ja ääntä Googlen Chromecastin tapaan.

DNA TV-hubia voidaan käyttää laitteen kaukosäätimen lisäksi myös puhelimen tai tabletin kautta. Laitteella voidaan pelata Android-pelejä myös laitteeseen Bluetoothilla yhdistettävän peliohjaimen avulla. DNA TV-hubi tulee markkinoille kevään aikana, mutta hinnasta ei ole vielä tietoa.