MaxivisionMaxivisionin iptv-palvelulla voidaan tallentaa ohjelmia automaattisesti tallennussääntöjen avulla. Esimerkiksi kaikki Pikku Kakkoset voidaan tallentaa omalla säännöllä. Vielä edellisvuonna sääntöjä oli mahdollista luoda vain kahdeksan ja viime vuoden helmikuussa sääntöjen määrä lisättiin viiteenkymmeneen.

Meidän perheelle viisikymmentä tallennussääntöä ei ole kuitenkaan riittävästi, sillä tallennamme kaikki seuraamamme ohjelmat. Tämän seurauksena tallennussäännöistämme löytyy tietenkin myös kaikki tauolla olevat sarjat. Olen pyytänyt Maxivisionilta lisää tallennussääntöjä vähintään kymmenen kertaa asiakaspalvelun ja Maxivisionin Facebook-sivun kautta sekä myös yhtiön johdolle lähettämissäni sähköposteissa. Maxivision on joka kerta tyrmännyt ideani, vaikka tallennussääntöjen määrän lisäys olisi ollut varmasti vain hyvin pieni muutos Maxivisionin järjestelmissä.

Nyt vihdoin viimeisten pyyntöjeni jälkeen Maxivision käänsi kelkkansa ja lisäsi tallennussääntöjen määrän sataan. Kiitos Maxivision.