NetflixNetflix on auennut puolen yön jälkeen Suomessa. Uudet käyttäjät voivat käyttää palvelua ilmaiseksi ensimmäisen kuukauden ja Spotifyn käyttäjät saavat palvelun käyttöönsä ilmaiseksi koko loppuvuoden ajaksi. Ilmaisjakson jälkeen palvelun hinta on 7,99 euroa kuukaudessa.

Netflixin käyttöönotto ja ilmaiskatselun aloitus vaatii luottokortin tietojen antamista, vaikka veloitus alkaakin vasta ilmaiskauden jälkeen. Palvelun voi peruuttaa halutessaan jo ilmaiskatselun aikana ja luottokorttteina voi käyttää Visaa ja MasterCardia.

Palvelusta löytyy ulkomaisten elokuvien ja sarjojen lisäksi myös hieman suomalaista sisältöä. Palvelusta löytyy tällä hetkellä 18 suomalaista elokuvaa. Esimerkiksi elokuvat Iron Sky, Rouva presidentti sekä Joulupukki ja noitarumpu löytyvät Netflixistä. Suomalaisista sarjoista mukana on ainakin Tonttu toljanterin ja Histamiinin joulukalenterit sekä Hovimäki ja Lapinlahden lintujen sketsisarjoja. Netflixiä voi käyttää esimerkiksi tietokoneella, pelikonsoleilla, älytelevisioilla, Blu-ray -soittimilla sekä mobiililaitteilla.

Netflixin sisältö on allekirjoittaneelle pettymys. Palvelusta ei löydy yhtään tällä hetkellä seuraamaani sarjaa. Jo loppuneista seuraamistani sarjoista palvelusta löytyy 24, Jericho, Pako ja Terminator: Sarah Connorin aikakirjat. Joistain seuraamistani sarjoista Netflix sisältää vain osan jaksoista. Esimerkiksi Dexteristä löytyy vain 4 kautta, Fringestä 2 kautta ja Myytinmurtajista 3 kautta.

Netflix on auennut jo aiemmin tällä viikolla Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Netflixiin voi rekisteröityä täältä. Spotifyn käyttäjien kannattaa rekisteröityä käyttäen tätä linkkiä, jotta he saavat koko loppuvuoden ilmaiskatselut käyttöönsä.

Lue myös Digilelujen pikatesti Netflixistä, missä kerrotaan palvelun käytöstä tietokoneella sekä Android-sovelluksella ja Samsungin älytelevisioissa toimivalla sovelluksella.