NetflixMonet suomalaisetkin käyttävät esimerkiksi Yhdysvaltain Netflixiä, jotta näkevät palvelun kautta enemmän ja uudempia ohjelmia. Ulkomaisten Netflixien käyttö on onnistunut esimerkiksi VPN:n ja muiden kiertomenetelmien avulla, mutta kuukausi sitten Netflix alkoi estämään ainakin jollain tasolla käyttäjiä pääsemästä käsiksi toisten maiden sisältöihin.

Jotkin VPN-palvelut ovat ilmoittaneet, ettei Netflix pysty estämään heidän käyttäjiään käyttämästä Netflixin ulkomaisia versioita. Monet VPN-palvelut maksavat muutaman euron kuukaudessa, mtta on olemassa myös muutama VPN-palvelu, joiden rajoitettua versiota voi käyttää ilmaiseksi.

Netflix on nyt alkanut estämään ainakin yhtä tällaista ilmaista VPN-palvelua ja sitä käytettäessä Netflix kertoo estoista suomeksikin: “Pahoittelut, jotain meni pieleen… Näyttää, että sinulla on proxy eli välityspalvelin tai blokkauksen kiertäjä käytössä. Ota palvelu pois käytöstä ja yritä uudelleen.”

Netflixin VPN virhe