Streamia.fi:n 2.0-versio julkaistiin tänään suoran YouTube-lähetyksen päätteeksi. Streamia.fi on alun perin vuonna 2014 perustettu suoratoistotekniikan erikoismedia. Streamian on tarkoitus palvella erityisesti Internetin suorien videolähetysten, eli livestriimien järjestäjiä, niiden katsojia ja kaikkia striimaustekniikasta kiinnostuneita. Streamian kautta on ollut mahdollisuus ilmoittaa omia livelinkkejä ja tutustua suoratoistomaailmaan mielenkiintoisten oppaiden avulla koko sivuston historian ajan.

Streamia on palkittu aiemmin muun muassa avoimen datan Open Arctic Challenge -innovointikilpailun toimesta. Aiemmin tänä vuonna haimme mukaan Helsingin Sanomain Säätiön järjestämään Uutisraivaaja-mediakilpailuun, jossa selviydyimme kilpailun viiden parhaan joukkoon. Olemme kehittäneet kesän aikana säätiön myöntämän apurahan turvin Streamian uutta, 2.0-nimellä kulkevaa versiota. Päivitys ei olisi onnistunut ilman rahoitusta. Uutisraivaaja-kilpailun voittaja ratkeaa lokakuun lopussa.

Mitä muutoksia uusi versio sitten sisältää?

Streamia 2.0 Release Notes

Ulkoasu
– Kustomoitu, täysin uusi mobiiliystävällinen teema.
– Inspiraatiota haettu suosittujen striimauspalveluiden tyyleistä. Uuden käyttäjän on täten helpompaa hypätä mukaan.
– Panostettu tekstin luettavuuteen.
– Uudet sivu- ja alapalkit pikavalikoineen.
– Ei häiritseviä mainoksia. Suuret bannerit väriteemoitettuja.
– Siistitty logo.
– Voimanlähteenä edelleen WordPress. Päivitetty alustaa ja korjattu bugeja.

Etusivu
– Näyttää kootusti kaiken uuden sisällön, kuten tuoreimmat artikkelit, merkittävimmät livetapahtumat ja uusimmat käyttäjien lähetykset.
– Vaihtuvat suuret bannerit esimerkiksi isoja livetapahtumia varten.
–  Ylläpidon nostamille livetapahtumille lisätty laskuritoiminto.
– Alhaalla listataan käyttäjien lisäämät päivän tapahtumat.

Artikkelit
– Uusi arkistosivu kategoriafilttereineen.
– Suosituimmat artikkelit päivitetty vuoden 2017 tiedoilla.
– Tulossa jatkossa paljon uusia suoratoistoa käsitteleviä artikkeleita tasaisin väliajoin.

Streamit
– Täysin uudistetut Streamit-alisivut.
– Streamit-sivujen syötteisiin listataan suomenkielisiä, tai erityisesti suomalaisia kiinnostavien livestriimien linkkejä.
– Kaikki syötteet päivitetään noin 10 minuutin välein. Päivityksen jälkeen syöte latautuu nopeammin välimuistista.

Live-TV-oppaan ulkoasu ja kuvakkeet päivitetty.
– Lisätty esimerkiksi maksullisuudesta ja rekisteröitymisestä kertovia merkkejä.
– Lisätty Alfa-TV ja tulevien elokuvien syöte sivupalkkiin.
– Syötteet päivittyvät aiempaa nopeammin.

Twitch-syötteen toimintalogiikka muuttunut täysin. Tekniikka perustuu Twitchin rajapintaan.
– Syötteessä näytetään oletuksena kaikki automaattisesti suomenkieliseksi Twitchin hallintapaneelissa määritellyt suorat lähetykset.
– Twitchiin luotu Streamia.fi-yhteisö, johon voi liittyä Twitchin kojelaudan kautta. Yhteisön jäsenille on oma erillinen listansa.
– Vaihtuvia striimien teemakategorioita.
– Lisätty tuki klipeille ja tallenteille.
– Mahdollisuus lajitella kanavia katsojamäärän ja keston perusteella.
– Striimit aukeavat uudessa ikkunassa Twitchin web-sivuilla tai mobiilisovelluksessa.
– Ylläpidolla edelleen mahdollisuus nostaa esiin yksittäisiä kanavia.
– Katselukortin ulkoasu päivitetty.

– Lisätty tuki YouTube-striimeille ja niiden tallenteille. Tekniikka perustuu YouTuben rajapintaan.
– Mahdollisuus lajitella kanavia katsojamäärän ja keston perusteella.
– Striimit aukeavat uudessa ikkussa YouTuben web-sivuilla tai mobiilisovelluksessa.
– YouTube-syötteeseen pääsee automaattisesti käyttämällä lähetyksen otsikossa suosittuja hakusanoja, joita ovat esimerkiksi Streamia, Suomi, pelataan, kilpailu, seminaari ja suurimpien kaupunkien nimet.

– Lisätty tuki Periscope-striimeille ja niiden tallenteille.
– Tekniikka perustuu Twitterin rajapintaan. (Periscopen oma rajapinta ei ole täysin avoin.)
– Syöte skannaa Periscope-katselulinkin sisältävät ja Suomen lokaatiodatana sisältävät twiitit sekä #streamiafi-tunnisteella twiitatut linkit. Periscope-striimin voi järjestää Twitter-sovelluksella.
– Mahdollisuus lajitella lähetyksiä uusimpien striimien (max. 1h) ja tallenteiden (1+ h) mukaan.

– Uudistettu Tapahtumat-välilehti.
– Tapahtumakalenteri tukee kaikkia mahdollisia livestriimien katselulinkkejä. (Esim. Facebook Live, Ustream, yksityiset sivut…)
– Käyttäjät voivat lähettää omia aikataulutettuja linkkejä.
– Ylläpito hyväksyy linkit.

Keskustelu
– Päivitetty Twitter- ja Facebook-tilien grafiikka.
– Avattu Streamian oma Discord-keskustelupalvelin.
– Discordissa on #live-kanava, jonne postataan botin toimesta automaattisesti ilmoitukset Twitchin Streamia.fi-yhteisöön kuuluvat livelähetykset. Lisäksi botti käy läpi YouTube-, Mixer- ja Smashcast-lähetyksiä, joiden otsikossa lukee sana Streamia.
– Avattu Xenforo-alustalla pyörivä foorumi.
– Käyttäjät voivat rekisteröityä foorumille ja keskustella Streamian artikkeleista, striimaustekniikasta ja muista asioista.
– Käyttäjätunnus on yhteydessä etusivun tietokantaan.

Streamia Shop
– Avattu Streamian verkkokauppa.
– Verkkokauppa hoitaa mm. mainosmyyntiä.
– Shopin kautta on mahdollisuus ostaa lisänäkyvyyttä omille lähetyksille. (Streamia palkitsee ilmaisella lisänäkyvyydellä myös aktiivisia käyttäjiä.)
– Mahdollisuus päivittää käyttäjätunnus pysyvään Premium-jäsenyyteen.
– Premium-jäsenet näkevät osan Streamian sisällöstä ennen muita. Premium-jäsenille tarjotaan lisäksi esimerkiksi alennuksia Shopin digitaalisista tuotteista ja erikoisteemapaketteja.

Muista jättää palautetta uudistuksista ja raportoi mahdolliset bugit.